Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

Hampun siementilaukset

Pohjolassa viljeltiin vielä sata vuotta sitten laajasti hamppua moniin eri käyttötarkoituksiin.

Pohjolassa viljeltiin vielä sata vuotta sitten laajasti hamppua moniin eri käyttötarkoituksiin.  Hamppukuidun tuottamisesta ja hampun menestymisestä pohjoisessa kertoo oheinen kuva hamppulampi-nimisistä paikoista.  Kainuun yläpuolelta löytyy yli 120 hamppulampi nimistä lampea, joita käytettiin kuidun valmistuksessa liotusprosessissa.    Vielä 1930-luvulla lähes jokaisen talon viljelyksiin kuului hamppuviljelmä.   (vanha kuva Ilomantsista)

Kuitukasvatuksen lisäksi apteekkarit kasvattivat lääkekasvipuutarhoissaan hamppua ja se oli keskeinen ainesosa suuressa osassa apteekkien tinktuuroja.  Vielä 1920-luvulla kannabis ei ollut uhka terveydelle vaan terveystuote.   Jopa 40 prosenttia apteekkien tinktuuroista sisälsi hamppu-uutetta.  (Kuva  Maltos)

Tilanne alkoi muuttua jo sotien jälkeen kun hampun viljely käytännössä loppui 70-luvulla, katosivat myös kaikki viljelyssä olleet lajikkeet. Yksi suomalainen hamppukanta pelastettiin Pohjoismaiseen geenipankkiin, mutta sekin  tuhoutui siellä säilytyksessä.   

Hampun uusi tuleminen alkoi 1990 luvulla ja viljelyyn tuli sekä kuitulajikkeita, esimerkiksi Fedora sekä ruokasiemenlajikkeitä kuten Finola.

Hampun viljely sallittua kotipuutarhassa

YK:n huumausainesopimus on pohja Suomen ja monen muun maan huumausainelaille ja sen sopimuksen nojalla on kolme sallittua kasvatustarkoitusta. 

Hamppua voidaan kasvattaa teollisessa mittakaavassa pelloilla sekä kuiduksi että ruokasiemeneksi. 

Kolmantena sallittavana kasvatustarkoituksena nimetään puutarhakäyttö. Englanniksi kohta kirjattiin: for horticultural purpose. Termi horticulture tarkoittaa sanakirjamääritelmän mukaan: The art and science of growing plants.

YK:n huumausainesopimus sallii siis hampun kasvattamisen hampun viljelytaitojen kehittämiseen ja myös tieteellisiin tarkoituksiin esimerkiksi kasvinjalostusta varten.

Myös koristekasvatus on tulkittu sallituksi kasvatustarkoitukseksi.

Yhä useampi maa on sallimassa myös omaan lääkekäyttöön tai viihdekäyttöön kasvattamisen sallituissa rajoissa.

Tilaa siemenpaketit täältä

 
 

Ota meihin yhteyttä: