Tiedote 20.4.2022

Kuva:  Pohjoinen Aurinko tekee tuotekehistystä.  Kuvassa koe-erä cbd-hamppu-kuusenpihkavoidetta osakasarviointiin



Tiedote 20.04.2022. Ilomantsi

Pohjoinen Aurinko ponnistaa kohti Pohjolaa

Siemenpankkiyhtiö hakee asiakkaita, yhteistyötä ja osakkaita Pohjoismaista

Pohjoinen Aurinko -yhtiö on tullut tunnetuksi Ilomantsissa toimivana
hamppuyhtiönä.

Yhtiö on aloittanut siellä hamppulajikkeiden kasvinjalostustyön ja
pienimuotoisen siemenkaupan. Yhtiön toimiala on kuitenkin laajempi
kuin hampun lajike- ja siementuotanto. -Me tarvitsemme pohjolassa
meille soveliaita hamppulajikkeita mutta haluamme olla kehittämässä
siemenpankkia myös muille puutarhan hyötykasveillle.

Hannu Hyvönen toimi Pohjois-Savon Omenaprojektin vetäjänä. Hankkeen aikana kartoitettiin Pohjois-Suomesta erityisesti niitä vanhoja omenapuita,  jotka selvisivät sekä sotatalvien että 80-luvun kovista pakkasista

Hyvönen jatkoi yhdessä puutarhuri Virpi Virolaisen kanssahedelmäpuukartoituksia yhtä pohjoisemmaksi.  Vanhoja omenapuita löytyi aina Rovaniemen korkeudelta asti.

 -Se mitä opimme tuon parinkymmenen vuoden matkan aikana,  oli
havainto siitä, että tavallisten ihmisten panos uusien viljelylkasvien
ja lajikkeiden osalta on merkittävä. Innokkaiden puutarhaharrastajien
voimin on kokeiltu ja testattu  yhä uusia lajeja ja lajikkeita.

Pohjoinen Aurinko Oy jatkaa omenaprojektin aloittamaa maallikkojen
laajaperäistä kasvinjaostustyötä ja koeviljelyä hampun lisäksi mm.
pohjoisten tammien, luumujen, pähkinöiden ja monien laakekasvien osalta.
-Välitämme harrastajille koesiemeniä mutta haemme myös mukaan ihmisiä, 
joilla olisi kiinnostavia kasviaarteita,  joiden siemeniä he haluaisivat
kauttamme edelleen välittää.  

Lue lisää: https://www.northernsun.fi/siemenpankki-ja-tyopajat/

Pohjoinen brändi on valttia sekä siemenissä että luontaistuotteissa

Pohjoinen genetiikka nousee vielä arvoon arvaamattomaan
ilmastonmuutoksen myötä,  uskotaan yhtiössä.  Ilmastonmuutos koettelee
viljelykasveja myös etelämmässä ja pohjoisen kestävyysominaisuuksia
tullaan tarvitsemaan.
Pohjoinen on myös markkinavaltti luontaistuotemarkkinoilla. Pohjoisen
auringon alla puhtaassa ympäristössä syntyy erityisen aromirikkaita
mauste- ja lääkeyrttejä. Pohjoinen Aurinko on nyt laajentamassa
toimintaansa koko Pohjolaan. Yhtiön rakentaa kotisivut nyt suomen
lisäksi myös ruotsiksi, norjaksi ja isalanniksi. Uudessa hallituksessa
on mukana kasviharrastaja Helgi Svavarsson,  joka viljelee pientilaa
Ruotsissa.  

 -Uskon, että meidän kannattaa koota voimia yhteen
Pohjolassa.  Ajatus laajasta verkostoyrityksestä, jonka puitteissa
pienetkin tuottajat saavat mahdollisuuksia,  on tärkeä syy sille miksi
lähdin mukaan hankkeeseen,  kertoo Helgi,  joka on yhtiön siemenpankin
yhteyshenkilö Ruotsissa.  

Yhtiö hakee osakkaita kaikista pohjoismaista.  Koeviljelijät, kiinnostavien siemenkantojen ylläpitäjät,  luontaistuotealan yrittäjät ja myös hyvinvointipalvelujen tuottajat ovat tervetulleita.  https://www.northernsun.fi/tule-mukaan-omistajaksi-osallistu-osakeantiin/

Lisätietoja:  

wwww.northernsun.fi

Hannu Hyvönen , chair of the board,  elonkirjo@protonmail.com

Helgi Svavarsson, Sverige, helgiyngling62@gmail.com

 

Ota meihin yhteyttä: